![]() |
minä ja Susan H. |
Abundant Hope International järjestön presidentti Susan Heagy kävi tervehtimässä meitä Rishonissa. Hän johtaa Akko'n toimipistettä ja asuu siellä. Saimme häneltä kahden kuukauden kalenterin johon hän oli merkinnyt meille alustavan ohjelman. Se muuttuu kuitenkin koko ajan. Nyt tänne on tulossa suomalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön ja Susan hakee meidät huomenna Akkoon, jossa on enemmän tilaa. Olemme siellä viikon.
Petri Untamala on Rishonin toimipisteen johtaja. Hän suunnittelee päiväohjelmamme. Menemme hänen kanssaa viemään syntymäpäiväkukkia tai muuten tervehtimään holocaust selviytyjiä ja viemään lahjapaketteja heille. Petri toimii tulkkina ja puhuu joko venäjää tai hepreaa.
Hänen vaimonsa, Lena, on Uzpekistanin juutalainen. Hän on tullut äitinsä kanssa Israeliin 18 vuotta sitten. Hän oli aikaisemmin myös AHI-vapaaehtoistyössä. Hän jäi äitiyslomalle ja heillä on nyt pian viiden kuukauden ikäiset kaksoset, Jonatan ja Sirel. Lena soittaa kuitenkin asiakkaille ja sopii tapaamiset etukäteen.
Sanomme natsivainoista selviytyneitä usein vain selviytyjiksi. Hei ovat olleet joko ghettossa tai keskitysleireillä. He ovat paenneet eri maihin ja ovat tulleet Israeliin Venäjältä, Ukrainasta, Moldovasta, Puolasta, Liettuasta, Unkarista ym. Useimmat puhuvat venäjää äidinkielenään, mutta monet osaavat jiddish'iä ja hebreaa. Eräs Boris puhui meille välillä saksaa kun sanoimme opiskelleemme sitä koulussa. Kyllä me jotain ymmärsimme. Hän oli 88 vuotias ja kertoi, että elämä oli kovaa Liettuassa ghettossa. Hänen perheensä poltettiin keskitysleirillä. Vain hän ja yksi veli selvisivät. Sitten oli vaikeaa kun venäläiset tulivat. Hän oli ollut metsätöissä ja rakennuksilla. Hänen veljensä muutti Amerikkaan. Boris muutti vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa Israeliin n. 40 vuotta sitten. Piti alkaa alusta, eikä heillä ollut mitään. Nyt hän asuu yksin kauniissa pojanpoikansa asunnossa. Hän käy kaupassa ja laittaa itse ruokansa. Vaimo on kuollut. Hän oli valoisa ja ilonen, että tulimme häntä tervehtimään.
![]() |
Petri, Lena, Sirel ja Jonatan |
![]() |
Cathy, Eila Susan C. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti