Tämän
matkakertomuksen teko on viivästynyt, koska minun asunnollani,
Jerusalemissa ei ollut internet yhteyttä. Kävin netissä vaan
pikaisesti hoitamassa tärkeimmät asiat ja yhteydenpidon läheisessa
Community Centerissä.
Asuin
suomalaisen, Lea luona Kiryat Menahemissa. Hän on ollut työssä ja
asunut Jerusalemissa yli 40-vuotta. Lean asunto on korkealla
kukkulalla kolmannessa kerroksessa. Olohuoneessa on isot ikkunat ja
upeat näköalat Jerusalemin kaupunkiin. Lähin kaupunginosa joka siitä näkyi on Kiryat Yovel.
Ihailimme usein
kirkkaan sinistä taivasta ja kaupungin vaihtelevia näkymiä riippuen siitä, mistä päin aurinko paistoi. Joskus pilvet olivat niin
alhaalla, että ne peittivät korkeimmat talot näkyvistä. Illalla
katselimme kuuta ja kaupungin valoja.
Sain
Lealta lainaksi bussikortin, johon oli jo ladattu matkoja.
Kävin
avustamassa 95v. saksanjuutalaista Charlottea. Menin bussilla töihin
keskustaan, Rehayiaan. Matka kesti n. 25min. 1 matka maksoi 1.20€.
Sapatin aattoiltana ja sapattina menin Loten luo taksilla, koska
silloin yleinen liikenne ei kulkenut. Lotte maksoi silloin taksin,
joko oli n. 60NIS = n.14€
Olin töissä neljänä-viitenä päivänä päivänä viikossa, joko aamu-, ilta-tai pätkäpäivän (9.30-13, 15-19)
Meitä oli kolme avustajaa. Alkuun oli suomalainen Kati, brasilialainen Keila ja minä. Kun Keila lähti pois, hänen tilalleen tuli Sveitsistä muuttanut Naomi. Lotelle
yritetään saada sosiaalitoimen kautta vakituista paikallista
hoitajaa.
Keskustelimme Loten kanssa englanniksi. Hän puhuu, saksaa, espanjaa ja englantia.
Hän oli muuttanut vanhempiensa kanssa ennen II maailmansotaa Uruguayhin. Hän on asunut myös Brasiliassa ja muuallakin.
Miehensä kuoleman jälkeen hän muutti Israeliin n. 70-vuotiaana.
Lotte tarvitsee avustajia, koska hän on melkein sokea, kuulo on huono ja liikkuminenkin on vaikeaa. Hän kaatui pari kertaa ja loukkasi polvensa. Hän pääsee vaivoin käymään wc:ssä ja keittiössä syömässä. Lotte oli vieläkin mieleltään virkeä ja muisti on aika hyvä, vaikka kertoo kyllä samoja asioita moneen kertaan. Lotte pystyy soittamaan ystävilleen puhelimen pikavalikon avulla ja hoitamaan muutkin asiansa, kun joku näppäilee puhelinnumeron. Hän on kiinnostunut maailman tapahtumista ja soittaa usein puhelimella saksankieliseen uutispalveluun. Hänellä on myös ystäviä. jotka soittavat hänelle usein.
Hän neuvoi meillekin, miten syödään terveellisesti.
Hän sanoi olevansa terve, koska luottaa Jumalan apuun. Hän on lukenut paljon raamattua ja keskusteli siitä mielellään.
Huomasin yhtenä päivänä, että Loten puutarhassa oli tippunut maahan Pomelo. Voin sen sisään ja tein siitä mehua. Monissa muissakin puutarhoissa oli jätetty hedelmät puuhun. Mietin, johtuiko se siitä, että nyt on maan sapattivuosi.
Hän sanoi olevansa terve, koska luottaa Jumalan apuun. Hän on lukenut paljon raamattua ja keskusteli siitä mielellään.
Huomasin yhtenä päivänä, että Loten puutarhassa oli tippunut maahan Pomelo. Voin sen sisään ja tein siitä mehua. Monissa muissakin puutarhoissa oli jätetty hedelmät puuhun. Mietin, johtuiko se siitä, että nyt on maan sapattivuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti