sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Hove 19 - 25.5.2017


Oli taas aika lähteä vierailemaan perheeni luo Englantiin. Suomessa oli ollut kylmä, tuulinen kevät. Luntakin tuli vähän väliä uudestaan. Olikin mukava hypätä lämpimämpään ja kukkivaan kesään.
Lensin Lontoon Gatwickiin. Matka sieltä oli nyt helpompaa, kuin ennen koska miniäni, Olivia haki minut autolla lentoasemalta. Oli taas iloinen jälleennäkeminen puolen vuoden erossaolon  jälkeen. Lastenlasten rakkaus on niin aitoa ja koskettavaa, erityisesti kun nuorin, Scarlett tyttö (1v 6kk) tuli myös halaamaan minua lämpimästi. Hän oli kasvanut ja kehittynyt paljon viime näkemältä.
Parhaita Suomen tuliaisia oli ruisleivät ja Oltermanni juusto. 


Levi ja Ezra
Levi oli juuri täyttänyt 3-v. Vanhemmat olivat ostaneet hänelle vesileikkipisteen.
Lapset olivat saaneet myös ison trampoliinin puutarhaan. Nyt heidän aikansa kuluu paremmin pihaleikeissä aidatussa takapuutarhassa. 


Lauantaina sukulaiset tulivat juhlimaan Levin syntymäpäivää. Scarlett puettiin myös parhaimpiinsa.  
                                                   
Olivia ja Scarlett
 
Levi 3v.


 

Levin riemulla ei ollut rajoja kun hänsai lahjaksi Ryhmä Hau ja muita suosittuja leluja. 











Ezra, Reuben, Pasi, Levi
Pasi-isä osti vanhan lautapelin ja opettaa poikia pelaamaan sitä. 

Koulukuva Reuben 6v. Ezra 5v.






Kun Olivia ja Pasi veivät jonain päivänä Reubenin ja Ezran kouluun ja Levin kerhoon, minä lähdin Scarletin kanssa leikkikentälle.

 


Toisena päivänä kävimme ihailemassa vanhan kirkon puutarhaa.
Sen vieressä on pieni hautausmaa.






Kävimme myös kävelemässä luontopolulla , jossa ihmiset ulkoiluttivat koiriaan ja pyöräilivät. Scarlett sai myös silittää yhtä koiraa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja moni jää vaihtamaan jonkun sanan.
Kaupungilla ei näe pyöräilijöitä, koska ei ole pyöräteitä ja kadut ovat mäkisiä.

äiti ja lapset




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti